
Ferm Living |
Kartell |
By Lassen |
Laatikostot ovat käytännöllinen osa sisustusta. Ne ovat kauniita esineitä, jotka kätkevät sisäänsä runsaasti säilytettävää tavaraa. Pidä toimistosi helposti järjestyksessä laittamalla paperit ja tarvikkeet laatikostoon tai osta suurempi laatikosto, vaikka makuuhuoneeseen pienempien tavaroiden ja vaatteiden säilyttämistä varten. Laatikosto on näppärä lisä myös esimerkiksi eteiseen, sillä niiden yläosa voi toimia myös kapeana pöytänä.
Laatikostot ovat monipuolisia huonekaluja, joten niitä saattaa olla samassa taloudessa useampia eri käyttötarkoituksiin varustettuina. Laatikostoa ostaessa täytyy aivan ensimmäisenä miettiä sen käyttötarkoitus. Pienille tavaroille ei kannata hankkia mallia jättimäisillä lokeroilla, kun taas paperin säilytykseen tarvittavat laatikot saattavat olla aivan liian pieniä haluttuun tarkoitukseen. Tarkista siis ulkomittojen lisäksi myös itse laatikoiden sisämitat, niin vältyt yllätyksiltä. Mieti myös, tarvitseeko laatikostossa olla pyörät, sillä suurempaa mallia on hankala liikutella paikasta toiseen niiden puuttuessa. Pintamateriaalin suhteen vaikuttavat sitten eniten omat mieltymykset, mutta erityisen vaativaan käyttöön, kuten esimerkiksi työpajaan, kannattaa hankkia metallinen malli, joka kestää hieman kolhujakin.
Laatikostot ovat monipuolinen tuoteryhmä, joten valikoimaa riittää. Huonekalut.fi-sivusto tekee valitsemisesta entistä helpompaa, sillä sivustolla voit näppärästi suodattaa tuotteita esimerkiksi halutun värin ja hintaluokan mukaan. Näin saat näkyville vain tuotteita, jotka vastaavat sinun kriteerejäsi. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan tuotteen, on hintavertailun aika. Ota huomioon, että suuret toimituskulut voivat nostaa halvimman tuotteen jopa kalleimmaksi tuotteeksi, joten lue aina verkkokaupan toimitus- ja palautusehdot huolellisesti, sillä niissä on eroja. Osa verkkokaupoista tarjoaa ilmaisen toimituksen, mikäli käytät ostoksiisi tarpeeksi rahaa. Tilauksen tehtyäsi saat tilausvahvistuksen sähköpostiisi ja voit jäädä odottamaan toimitusta.